perjantai 13. maaliskuuta 2020

Partiotoiminta toistaiseksi tauolle koronaviruksen takia

Koronavirus leviää ympäri maailmaa ja WHO on julistanut koronaviruksen pandemiaksi. Myös Suomessa viranomaiset suosittelevat nyt välttämään kokoontumisia ja harrastustoimintaa viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Lisäksi partion maailmanjärjestö World Organization of the Scout Movement – WOSM on antanut vahvan suosituksen asettaa terveys ja turvallisuus etusijalle kaikessa partiotoiminnassa. Lue Suomen Partiolaisten tiedote täältä: https://www.partio.fi/ajankohtaista/kasvokkain-tapahtuvan-partiotoiminnan-tauko-jatkuu-kevatkauden-loppuun/

Vuoren Valppaiden viikoittaiset partiokokoukset perutaan keväkauden loppuun 31.5. asti, samoin retket. Syksyn partiokokoukset ja retket sekä kesäleiri Nimbus järjestetään nykytiedon mukaan normaalisti, ja suosittelemme normaalia ilmoittautumista näihin tapahtumiin. Tapaamme siis viikkokokouksien osalta kasvokkain seuraavan kerran syyskauden alkaessa, eli elokuun puolella. Tiedotamme syyskauden alkamisesta erikseen heinä-elokuussa.

Vuoren Valppaat seuraa viranomaisten sekä Suomen Partiolaisten ohjeistusta aiheesta.

Vastaamme mieluusti aiheeseen liittyviin kysymyksiinne sähköpostitse.