Vaeltajat, 18–22-vuotiaat

Vaeltajat

Vapaaehtoiset vaeltajat toimivat Vuoren Valppaissa ryhmänjohtajina, sekä suorittavat silloin tällöin vaeltajaohjelman aktiviteetteja. Vaeltajat ovat yhdessä aikuisten (yli 23-vuotiaat) kanssa tärkeitä lippukunnan toiminnan vapaaehtoisia mahdollistajia. Lippukunnan vaeltajilla on hyvä yhteishenki ja toiminta on aktiivista. Vaeltajat suhtautuvat tehtäviinsä lippukunnassa vastuuntuntoisesti, mutta muistavat pitää pilkkeen mukana silmäkulmassa.


Vaeltajat kokoontuvat yhdessä aikuisten kanssa.  Vaeltajat kuuluvat yhdessä samoajien ja aikuisten kanssa lippukunnan johtajistoon, joka kokoontuu keskustelemaan ja päättämään lippukunnan asioista säännöllisesti.



Kokousajat kevät 2024:


Pesukarhu

Joka 3. torstai klo 19-21

2005-2008 syntyneet


Tule mukaan! Ota yhteyttä: vuorenvalppaat@vuorenvalppaat.fi

Lisätietoa Vaeltajien ohjelmasta saa Suomen Partiolaisten sivuilta 

(klikkaa kuvaa!)


Vaeltajat (ja aikuiset, sekä tarpojat omana vartionaan) osallistuvat vuosittain Ilvesveikkojen järjestämään kaupunkituntemus- ja salapoliisikilpailu Hiipivään Haamuun (hh.ilvesveikot.fi). Kuvassa vuoden 2019 asu, Troijan hevonen. Vuoden asuteema oli "tunkeutuja".